Pian nukahdan tynnyriin...

Kello näyttää, että vuorokausi on jo ehtinyt vaihtua. Olen juuri saanut pestyä naamastani päivän noet. Gunnarsbergissä hoivattii tänään mukavaa porukkaa, joka tuli viettämään pikkujoulujaan Inkoon metsiin. Vieraat saapuivat vasta iltapäivällä, mutta tilan väki on tietenkin hyörinyt ympäriinsä jo aamusta alkaen lämmittämässä savusaunaa, Kostamo-mökkiä, kylpytynnyriä ja ihanaa pikku Kellotapulia. Vieraiden saapuessa myös hevoset oli tietenkin haettu sisään, kynttilät sytytetty ja eläinten taljat ja nahat levitetty mökkien lattioille paljaita varpaita lämmittämään. Pienen maastoratsastuksen jälkeen jengin miesporukka jäi kellotapulin hämärään juomaan muutaman oluen, sillaikaa kun naisväki pääsi nautiskelemaan ensimmäisenä savusaunasta ja höyryävästä kimppakylvystä taivasalla.

Vieraiden lähdettyä kävin sitten itsekin viisivuotiaan tyttäreni kanssa nautiskelemaan viimeisistä löylyistä, mutta kymmenen minuutin kylpemisen jälkeen huomasin tyttäreni närkästykseksi, että päivän tauoton juokseminen on ottanut ihanasti voimille ja että pian nukahdan tynnyriin, ellen äkkiä pääse suihkuun ja yöpuulle ihan oikeasti. Siellä tynnyrissä istuskellessani ja öljylamppujen tuiketta talviyön pimeydessä ihaillessani tajusin jälleen kerran, mikä etuoikeus on saada asua Gunnarsbergin tilalla, jossa Lapin mökkielämä löytyy aina 20 metrin päässä kotiovelta, vaikka Uudellamaalla ollaankin.

Huomisaamuna pakataan kirpparilaatikot täyteen ja lähdetään viettämään kunnon kirppulauantaita Kirppis 51:lle, mutta toivon mukaan ehdin ottaa huomenna - tai ainakin lähipäivinä - muutaman hyvän valokuvan mökeistä ja “pikkulapista”...  Ja tietenkin myös muutama joulukuva, kun tupa on kerrankin kynttilöitä ja kaikkea ihanaa krääsää pullollaan! Joulukuu on muuten ihana, mutta hieman lyhyt minun makuuni.